Muurin murtuminen johtui oikeastaan väärinkäsityksestä. Syksyllä 1989 alkoivat suuret Itä-Saksan hallituksen vastaiset mielenosoitukset. Maan johtaja Erich Honecker erosi 18. lokakuuta. Uusi hallitus päätti marraskuussa lievittää hiukan ankaria matkustusrajoituksia ihmisten lepyttämiseksi. Tiedotteen lukija Günter Schabowski ei ollut mukana päätöksenteossa eikä tiennyt yksityiskohtia, ei myöskään sitä, että päätöksen piti astua voimaan vasta seuraavana päivänä. Schabowski sekosi papereissaan suorassa lähetyksessä ja ilmoitti, että matkoja muurin toiselle puolelle tehtäisiin vastedes ilman ennakkoehtoja. Hän vastasi italialaistoimittajan kysymykseen: ”Minun tietääkseni voimassa heti, ilman viivettä.” Tämä ilmoitettiin myös länsisaksalaisilla televisiokanavilla ja pian kymmenet tuhannet uteliaat ihmiset ryntäsivät muurille. Hämmästyneet rajavartijat eivät tienneet, mitä tehdä pääsyä muurin toiselle puolelle vaatineille ihmismassoille. Koska vaihtoehtona olisi ollut omien kansalaisten ampuminen, rajavartijat antoivat periksi ja päästivät kansanjoukot läpi. Muurin toisella puolella heitä tervehtivät riemuitsevat länsiberliiniläiset. Tätä marraskuun yhdeksättä päivää vuonna 1989 pidetään muurin murtumispäivänä.[5]

Rajan ylitys oli tämän jälkeenkin periaatteessa sallittua vain virallisilla rajanylityspaikoilla, mutta käytännössä ihmisten sallittiin kiipeillä muurin ylikin. Seuraavien viikkojen aikana kuitenkin avattiin joukko uusia rajanylityspaikkoja, joiden kohdalta muuri purettiin. Ensimmäisten joukossa avattiin kulkuyhteys Potsdamin aukion kautta ja 22. joulukuuta 1989 avattiin myös Brandenburgin portti.[5] Seuraavien vuosien aikana, Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen muuri purettiin lähes kokonaisuudessaan ja vain muutamia lyhyitä osia siitä on enää pystyssä.